Tapahtuman tiedot
”Mää voin hoitaa sen. Tappaa ton.””Ei ihmisiä voi tappaa noin vaan.””Sää just kuulit että sun tavarantoimittaja on hukutettu noin vaan, eikä sulla ilmekään
Tapahtuman tiedot
”Mää voin hoitaa sen. Tappaa ton.”
”Ei ihmisiä voi tappaa noin vaan.”
”Sää just kuulit että sun tavarantoimittaja on hukutettu noin vaan, eikä sulla ilmekään värähtäny.”
Lähitulevaisuudessamme kahvi on harvinaista. Suomesta sitä saa enää yhden pikkukaupungin huoltoasemalta, jota pyörittää nuori nainen, Madde. Hänen luokseen ihmiset tulevat juomaan kahvia – ja ryöstämään hänen liiketoimiaan. Madde on ahtaalla, kun tuntematon nuori nainen, Kukka, saapuu kaupunkiin ja tuppautuu hänelle töihin. Yhdessä Madde ja Kukka pitävät huoltoasemaa hallussaan käyttäen kyseenalaisia keinoja, aivan kuten vastustajatkin. Naiset ystävystyvät, mutta samaan aikaan kahvinmyynnin kohtalo ratkeaa vääjäämättä kaupungissa, joka on yhä kylmempi ja väkivaltaisempi.
Näytelmän kirjoittanut Laura Valkama on valmistunut dramaturgiksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta 2017 ja kirjoittaa näytelmiä sekä tekee muuta taidetta.
Lukudraama ja aamiainen Kahvila Willensaunassa lauantaina 19.10.2024 kello 10:30 ‒ Kahvila Willensaunan ovet avataan kello 9:30.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Aamiaislautanen 13,50 €
Sisältää marjaista tuorepuuroa, punajuurihummus-broccolinileipää, porkkanakakkua, smoothien sekä kahvia / teetä.
Kaikki tuotteet ovat vegaanisia, leivän saa myös gluteenittomana.
Kahvila Willensauna on normaalisti auki klo 12.00 alkaen, jolloin tarjolla myös muita kahvilan tuotteita. HUOM! Käteinen ei käy maksuvälineenä.
Työryhmä
Rooleissa Katariina Havukainen, Milla Kangas, Sonja Kuittinen ja Sari Mällinen
Näytelmäteksti Laura Valkama
Ohjaus ja kuratointi Asta Honkamaa
Lue lisää
Kellonaika
lokakuu 19, 2024 10:30 - 12:00(GMT+02:00)
Paikka
Kahvila Willensauna
Läntinen Teatterikuja 1